LIVE 2023 - VESALA & REINO NORDIN
to 28. syysk.
|Tavastia
Perinteinen, jo neljättä kertaa järjestettävä, LIVE-tapahtuma saa tänä vuonna Tavastian lavalle todelliset suomalaiset huippunimet. Illan artistit ovat Vesala ja Reino Nordin.


Aika ja paikka
28. syysk. 2023 klo 17.00
Tavastia, Urho Kekkosen katu 4, 00100 Helsinki, Finland
Tapahtuma
Vesala on 2000-luvun renessanssinero, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistopalveluiden soitetuimpien kappaleiden listoilta. Vesalan debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016. Huikean vastaanoton ja peräti neljä Emma -palkintoa kerännyt levy vahvisti Vesalan asemaa omaleimaisena artistina. Debyytti sai odotetusti jatkoa keväällä 2020, kun platinaa striimannut Etsimässä rauhaa -albumi julkaistiin. Albumilla löytyy useampi hittibiisi, esimerkiksi Nyt on lähtö ja Uusia unelmia.
Taiteen monilahjakkuutena tunnettu Vesala on palkittu myös muilla arvostetuilla taiteen palkinnoilla, kuten Juha Vainio -palkinnolla vuonna 2016, ensimmäisenä naisena Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla keväällä 2019 sekä musiikin valtionpalkinnolla syksyllä 2019. Lisäksi hän on ainoa nainen, joka on ollut ehdolla sekä Emma- että Jussi-palkinnon saajaksi. Keväällä 2020 Vesala sai Emma Gaalassa Vuoden Live -palkinnon ensimmäisestä omasta Hartwall Arenan konsertistaan.
Emma-palkitun Reino Nordinin uran viime vuodet ovat olleet menestyksekkäitä: kultaa ja jopa moninkertaista platinaa striimanneiden kappaleiden ja albumien lisäksi hän on saanut upean vastaanoton keikoilla ja esiintynyt niin loppuunmyydyillä klubeilla kuin festareiden päälavoillakin. Hänen tunnetuimpia biisejään ovat muun muassa Antaudun, Puhu vaan, Kato mua silmiin, Kosketa, Kyynelten virta, Cara mia ja Veitsenterällä.
Syksyllä 2022 artisti julkaisi singlen Kääntöpuolii. Kappaleen julkaisua edelsi fanit yllättänyt spoken word-teos Prologi (Kääntöpuolii), joka raotti hieman verhoa tulevan musiikin teemoihin. Reino Nordin on valmistellut intensiivisesti uutta musiikkia yhdessä tuottajansa Tidon kanssa. Studioon mennessään Nordinin ja Tidon visiona oli luoda vahva albumikokonaisuus, joka on kuvaelma Reinon elämän kaikista puolista.
Ilmaiset liput
LIVE 2023
Imperial Brands & Ritmeester LIVE 2023 Vesala & Reino Nordin
0,00 €Sale ended
Total
0,00 €